Näin tänään kuolleen ihmisen

Näin tänään kuolleen ihmisen. Olin katsomassa läheistäni sairaalassa (meillä ollaan vielä hengissä).

Noin 10 päivää sitten

Läheiseni siirrettiin tähän sairaalaan. Huonekaverina oli henkilö, jota voimme tässä kutsua Senjaksi. Tai voisin kertoa hänen oikean etunimensä, kun ei tästä varmaankaan tunnistaisi. Mutta sanomme Senja.

Senja oli iäkäs. Välillä tässä hetkessä, välillä ei. Ensin en oikein tiennyt miten häneen suhtautua, kun vanhuuden höppänyyteen ei ole oikein tottunut. Välillä säälitti, kun ruoka jäi syömättä, kun kukaan ei ehtinyt syöttää, vessaan häntä ei viety, vaan vaippaan piti tehdä, eikä kyljenkääntämisessä tultu auttamaan, edes vaikka hoitajaa huudettiin. Hoitajien kutsunappi oli jotenkin jäykkä, Senjan voimat eivät riittäneet puristamaan sitä kunnolla.

Huoneessa oli päällä jokin "kosketuseritys" -niminen situation. Välillä vedin nitriilihanskat käteen ja kertakäyttöesiliinan eteeni (kosketuseristys vaatii sellaiset) ja annoin Senjalle vettä nokkamukista. Syötin ruokaa nokareen. Silitin jalkaa ja kysyin: "Tästäkö sattuu? Auttaako tämä?" Senja pyytää poistamaan siteet jaloista, mutta kun jaloissa ei ollut mitään siteitä. Sanoin, että kysytään hoitajalta kun tulee, vaikka tiesin, ettei hoitaja ehdi tänne pitkään aikaan. Läheiseni neuvoi jo minua, että älä nyt mene, anna hoitajien tehdä. Läheiseni on myös avun tarpeessa, mutta paremmin toimintakykyinen kuin Senja.

Senja oli asunut eräässä Euroopan maassa. Mies oli jo mennyt edeltä sinne, minne Senjakin kohta menisi. Poika kävi sairaalassa, näin hänet muutaman kerran. Läheiseni osaa tätä euroopan kieltä ja tervehti Senjaa ja poikaa tällä kielellä.

Välillä Senja oli pirteä ja juttelimme. Välillä hän nukkui. Jonakin päivänä oli aivan sekava ja itki, että koko maailma vihaa hänen toisen kotimaansa kansalaisia. Joskus hän itki, ettei enää jaksa. Ehkä hän vähän luotti minuun, koska kerran sanoi: "Kun sinä tiedät kaiken, niin - - -". Ja kerran sanoi, että minulle olisi hyvä emännän paikka - missä - se jäi vähän epäselväksi.

Noin 5 päivää sitten

Olin lähdössä vierailutunnilta. Minulla oli punainen reppu. Senja: "Pieni punahilkka", ja itkee.

Toissapäivänä

Menen vierailutunnille. Läheiseni sängyn äärellä on sairaalapastori ja Senjan tilalla on joku muu. Pelästyin ensin, että mitä läheiselleni on tapahtunut. Hän on itkuinen. Senja oli viety toiseen huoneeseen, koska hänen tilansa oli heikentynyt. Silloin hoitaja oli kysynyt haluaisiko läheiseni tavata sairaalapastorin.

Läheiseni on hyvin empaattinen ihminen ja huonetoverin lähestyvä kuolema itketti. Minäkin rupesin itkemään. Ystävämme Senja. Rukoiltiin Senjalle hyvää matkaa.

Pastorin lähdettyä läheiseni kertoi, että aikaisemmin päivällä joku hoitajista oli käynyt tokaisemassa Senjan vuoteen vieressä: "Eihän se hengitä enää kuin suurilla lihaksilla".

Senjan henkilökohtaiset tavarat olivat lattialla muovikasseissa koko illan.

Eilen

Senjan poika oli sairaalalla. Minä ja läheiseni nyökkäsimme hänelle. Hän menee huoneeseen 7. Myöhemmin hän söi sairaalan ruokaa käytävän päässä oleskelutilassa yksin, hämärässä. Siinä vasemmalla olis valonappula, jos haluat valoa...

Tänään

Seiskahuoneen ovi on auki. Kurkotan ovelta. Senjan suu ja silmät ovat auki. Senjan rintakehä ei liiku. En näe huoneessa muita. Menen kansliaan: "Onko kukaan tarkistanut hengittääkö Senja? Seiskassa." Vähän ihmetteleviä katseita ja sitten tieto: "Molemmat seiskassa ovat menneet".

Vartin päästä kysyn samalta hoitajalta: "Milloin sitten siirretään, jos on kuollut". Hoitaja: "Lääkärin pitää ensin todeta kuolleeksi".

Senjan poika tulee. Nyökkäämme ja hän nyökkää takaisin.

Autan läheiseni vessaan. Uusi huonetoveri kakoo ja oksentaa. Kysyn: "Kutsunko hoitajan?" Hän nyökkää. "Anna paperia". Otan hanskat pois kädestä ja annan hänelle käsipyyhkeitä. Painan hoitajan kutsunappia. Palaan hoitamaan vessabisnekset loppuun.

Autan läheiseni vessasta käsipesulle ja sänkyyn. Lähden, koska vierailuaika on päättynyt. Uusi huonetoveri pitää oksennuspussia ja käsipyyhkeitä käsissään. Hoitajan kutsuvalo jää vilkkumaan.

Eräänä kauniina päivänä

Olimme jo jonkin aikaa tunteneet, kun huomasin, että olit oikein mukava. Huomasin pitäväni ulkonäöstäsi, leveistä hartioistasi ja tyylistäsi pukeutua. Kohtelit ihmisiä hyvin. Olit sopiva sekoitus kapinallista miestä ja turvallista miestä. Huomasin, että huumorintajumme oli samanlainen ja käytimme samoja ilmaisuja. Omaksuin nopeasti käyttämiäsi sanoja.

Ikäeromme oli juuri sopiva, sinä hieman minua vanhempi. Haha, olisi pitänyt sykemittarilla mitata, miten pulssi kohosi, kun astelit huoneeseen. Joit kahvisi samalla maustuksella kuin minä. Ammattisi oli mielenkiintoinen ja harrastuksesi kiehtovia. Huomasin, että minähän pidän sinusta oikein kovasti paljon.

Näin sinusta unia, jossa aistin kiintymyksesi minuun. Unissa ei juuri tapahtunut mitään, mutta tunne yhteenkuuluvuudesta oli niin voimakas, että kylmät väreet kulkivat pitkin selkää heräämisen jälkeen. Kerroin ystävilleni sinusta ja huomasin usein ajattelevani sinut elämääni. Ihan arkipäiväisiin juttuihin: "Otatko kahvia?" "Ottaisitko tuon ylähyllyltä, kun minä en yletä." "Talvirenkaat pitää vaihtaa".

En ollut varma tunteistasi. Kerran huomasin, kun sinä punastuit. Sitten rupesin punastelemaan itsekin. Vaihdoin meikkivoiteeni Joe Blascon voiteeseen peitelläkseni punastumistani.

Käännekohta.

Alkuun salailimme suhdettamme yhteisöltä, jossa olimme tavanneet. Pyysin tätä, koska halusin pitää parisuhteen meidän kahden välisenä, enkä minään ryhmän yhteisenä asiana. Salailu oli jotenkin romanttista. Lähettelimme viestejä toisillemme monta kertaa päivässä. Työpaikalta piti päästä pian pois olemaan kahden. Asuimme samassa kaupungissa, joten oleilimme toistemme luona paljon.

Muistan sen päivän, kun jätit hammasharjasi kylpyhuoneeni peilikaappiin. Katselin hammasharjaasi ja ajattelin, että jätit harjan, tulet takaisin ja haluat olla kanssani. Sinua sitoo minuun jokin. Harja. Naiselle hammasharja voi olla todiste siitä, että suhteessa ollaan tosissaan. Ei vakavissaan vaan tosissaan. Vakavia emme olleet, sillä pidin huumoristasi, tavastasi käsitellä elämää ja kertoilla juttuja. Joskus kikattelin pelkästään sille jos vaikka aivastit. Aivastukselle kikattava nainen on kuulkaas myyty nainen. Olin myyty sinulle.

Iältämme olimme yli kolmekymmentä, mutta alle neljäkymmentä. Olin aina pitänyt suurena arvoituksena sitä, että mistä sitä tietää kuka on se Oikea. Tunsin, että haluan olla kanssasi joka hetki kun olen hereillä. Olit kuullut kun olin sanonut, että vaikka olen tasa-arvon kannattaja niin kosiminen on miehen työtä. Itkin onnen kyyneleitä ja sormus oli minulle jotakin metallinpalaa suurempaa. No kyllä kai, jos hammasharjallakin oli Merkitys.

Teininä ajattelin, että häät pitää olla isot ja meininki pitää olla suurielkeistä. Iän karttuessa olin tullut aatoksiin, että häiden näyttävyys ei ole tärkeintä vaan se harvinainen asia, kun kaksi ihmistä löytää lämmön tässä kylmässä maailmassa. Kutsuimme läheisemme juhliin sillä peitetarinalla. Olin muka voittanut lahjakortin, jolla saa yksityistilaisuuden raitiovaunussa, joka ajelee pitkin Helsinkiä. Vieraille paljastui matkalla, että olimme juhlimassa häitämme.

Eiku hei anteeksi, blogin lukija, täähän meni nyt ihan väärin. Siis käännekohtahan oli se, että kuulin, että olet varattu. Sori hei. Mites mä nyt tälleen

Klassinen laukku "perinteisen muotoiselle naiselle"

Kiitos mielenkiinnosta laukkuani kohtaan. Sain privaattina kyselyitä, että miten asiassa kävi. Eräs ystävä kirjoitti kymmenen kohdan tekstin, jossa pohdittiin laukun ostamiseen liittyviä asioita: voiko laukkua yhdistellä, kestääkö se aikaa muodin vaihtuessa ja kestääkö se kulutusta. Väri tulee valita huolellisesti, jotta se on helppo yhdistellä. Laukkua voi pyytää katsottavaksi päivänvalossa.

Teksti olisi kelvannut julkaistavaksi lehdessä, niin perusteellista asiaa se on! Kiitos Sinulle, tiedät kyllä kuka olet :-)

Lahjakortin viimeisillä hetkillä kysäisin vielä asiasta tyypiltä, joka on koulutukseltaan psykologian maisteri ja työskentelee terapeuttina. "Mitä olet mieltä tällaisesta laukkuasiasta?" Tiivistettynä hänen vastauksensa oli suunnilleen niin, että onko parempi vain maksaa veroja ja hissutella koko elämä vai hankkia elämyksiä? Jos tämä laukku on minulle elämys, niin voin ihan hyvin ostaa sen. Jos olen huolissani niistä Afrikan nälkää näkevistä lapsista, niin voin lahjoittaa sopivan summan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Vielä tarkennuksena, että en ole ostamassa sitä tuhannen euron laukkua, se on jo aivan liian kallis. Enkä myöskään ole ostamassa kallista laukkua kalliuden takia. Kallis makuni ilmenee käytännössä siten, että jollain tavalla tunnistan laadun ja tykästyn (hintaa tietämättä) tavaroihin, jotka ovat laadukkaita ja siksi usein myös hinnakkaampia.

Esimerkki: akkainlehden tilaajalahjana on huivi tai koru, jotka ovat... no juurikin tilaajalahjan näköisiä. Tiedätte varmaan: huolittelematonta, räikeää, itekkin osaisi suunnitella kauniimman. Mitä teen sellaisella? Antakaa mieluummin alennusta siitä lehdestä.

Laukkukaupan myyjä oli niin ystävällinen, että jatkoi lahjakorttini voimassaoloa. The Laukusta on tulossa uusi väri keväällä. Väri on parempi, klassisempi, helpommin yhdisteltävissä vaatteisiin ja asusteisiin. Minut kirjattiin laukkukaupan "puhelinpäiväkirjaan". Eli aion ostaa The Laukun. Odotan sitä saapuvaksi huhti–toukokuussa 2012. Tämähän on kuin Sinkkuelämäässä, kun Samantha odotti Birkiniä.

Nyt en kirjoita enempää, koska mökötän. Mökötän itselleni. Kävin sovittamassa housuja ja sovituskopin peili osoitti kylmäkiskoisen toteavasti, että olen lihonut. Tulin huonolle päälle. Ajattelin, että täytyy lotota, jotta pääsee rasvaimuun. Sitten ajattelin, että ihra-ahteri on kuitenkin vain ihra-ahteri, ei syöpä, MS-tauti eikä ALS.

Sitten tulin siitä pahalle päälle, että olen pahalla päällä vain ihran takia. Joka ei ole syöpä, kuten todettu. En osaa elää tätä elämää.

Kuinka kalliin laukun ihminen saa ostaa?

Sain vuosi sitten lahjakortin erääseen laukkukauppaan. Lahjakortin arvo on 50 euroa. Kyseisen laukkukaupan hintataso on sellainen, että sieltä saa viidelläkympillä avaimenperän.

Eräs laukku on kuluneen vuoden päivät miellyttänyt minua kovasti. Kutsukaamme sitä tässä nimellä The Laukku. The Laukku on kallis. Minulla on kallis maku.

Vaihtoehtoni ovat:
1. Ostan jonkun avaimenperän tai muun sellaisen, jonka saan lahjakortilla.
2. Ostan jonkun hienon laukun (esim. The Laukun) ja maksan loput itse.
3. Jätän lahjakortin käyttämättä.

Jos vetäisin vaihtoehdolla 2, niin kuinka kalliin laukun voi ostaa? Olen käynyt liikkeessä jo ainakin kolme kertaa tuijottelemassa hyllyjä. Viimeeksi eilen. Mietin vaihtoehtoja The Laukun ohelle ja katselin tuotteita. Hyllyssä oli kivannäköinen mustavalkoinen laukku, jossa oli lehmän kylkeä muistuttava pinta. Vasikan nahkaan oli värjätty sellaisia lehmälaikkuja.

- Tämähän on kiva. Minkä hintainen tämä on?
- Se on tuhat euroa.

Tonni käsväskystä on liikaa. Minkä summan saa käsilaukkuun käyttää? Afrikassa lapset näkevät nälkää. Äiti ja isä suuttuisivat, jos kuulisivat minun ostaneen kalliin laukun. Lähipiirissäni on perheitä, joissa lasketaan hankinnat hyvin tarkkaan niukkojen tulojen takia. Eipä itsellänikään kassavirta sisäänpäin ole kehuttava, mutta olen sen verran kapitalistinen paskiainen, että kyllä yleensä järjestän rahat, jos jotakin päätän ostaa.

Kysyin ystävältäni saanko ostaa käsilaukun, jonka hinta on suurempi kuin asuntolainani lyhennys kuukaudessa. Kaverini vastasi, että osta pois, jos kassa kestää. Luottokortteja ja muita maksujärjestelyitähän on. Rahoitus kyllä järjestyy. Kysymyksen ydin on siinä, että voinko ostaa kalliin laukun? Onko se oikein? Onko tähän jokin moraalinen sääntö?

Ei tyyriin eikä hinnakkaan, vaan kalliin.

Ajattelin, että kestäähän se sitten vuosia, laatutuote. Halvemmallakin saisi laatutuotteen. Ei tuo sen enempää kestä. Tämäkään ei siis käynyt perustelusta.

Jos samalla rahalla ostaa viisi kassia, niin onko se parempi vai huonompi? Onko rahan tuhlaaminen pienempi paha kuin luonnonvarojen tuhlaaminen? Mikä on tuhlaamista? Saako tehdä mitä haluaa kun käyttää omia rahojansa omalta tililtä?

Näin eilen kaupan kassalla naisen, jolla sattumalta oli kalliin kaupan kallis laukku (olin juuri hypistellyt samanlaista laukkua kalliissa kaupassa). Hän sulloi kalliiseen laukkuunsa ruokaostokset ja kipsutteli tiehensä. Jotenkin ihailin häntä. Olenko pinnallinen? Vai bränditietoinen?

Viidenkympin avaimenperällä en ainakaan tee mitään. Laukkujakin on ihan riittämiin, kyse ei ole siitä, että omistaisin liian vähän laukkuja. Silti The Laukku on pitänyt minua otteessaan vuoden päivät.

Lahjakortti on enää neljä päivää voimassa. Päätöksiä, päätöksiä.