Noin 10 päivää sitten
Läheiseni siirrettiin tähän sairaalaan. Huonekaverina oli henkilö, jota voimme tässä kutsua Senjaksi. Tai voisin kertoa hänen oikean etunimensä, kun ei tästä varmaankaan tunnistaisi. Mutta sanomme Senja.
Senja oli iäkäs. Välillä tässä hetkessä, välillä ei. Ensin en oikein tiennyt miten häneen suhtautua, kun vanhuuden höppänyyteen ei ole oikein tottunut. Välillä säälitti, kun ruoka jäi syömättä, kun kukaan ei ehtinyt syöttää, vessaan häntä ei viety, vaan vaippaan piti tehdä, eikä kyljenkääntämisessä tultu auttamaan, edes vaikka hoitajaa huudettiin. Hoitajien kutsunappi oli jotenkin jäykkä, Senjan voimat eivät riittäneet puristamaan sitä kunnolla.
Huoneessa oli päällä jokin "kosketuseritys" -niminen situation. Välillä vedin nitriilihanskat käteen ja kertakäyttöesiliinan eteeni (kosketuseristys vaatii sellaiset) ja annoin Senjalle vettä nokkamukista. Syötin ruokaa nokareen. Silitin jalkaa ja kysyin: "Tästäkö sattuu? Auttaako tämä?" Senja pyytää poistamaan siteet jaloista, mutta kun jaloissa ei ollut mitään siteitä. Sanoin, että kysytään hoitajalta kun tulee, vaikka tiesin, ettei hoitaja ehdi tänne pitkään aikaan. Läheiseni neuvoi jo minua, että älä nyt mene, anna hoitajien tehdä. Läheiseni on myös avun tarpeessa, mutta paremmin toimintakykyinen kuin Senja.
Senja oli asunut eräässä Euroopan maassa. Mies oli jo mennyt edeltä sinne, minne Senjakin kohta menisi. Poika kävi sairaalassa, näin hänet muutaman kerran. Läheiseni osaa tätä euroopan kieltä ja tervehti Senjaa ja poikaa tällä kielellä.
Välillä Senja oli pirteä ja juttelimme. Välillä hän nukkui. Jonakin päivänä oli aivan sekava ja itki, että koko maailma vihaa hänen toisen kotimaansa kansalaisia. Joskus hän itki, ettei enää jaksa. Ehkä hän vähän luotti minuun, koska kerran sanoi: "Kun sinä tiedät kaiken, niin - - -". Ja kerran sanoi, että minulle olisi hyvä emännän paikka - missä - se jäi vähän epäselväksi.
Noin 5 päivää sitten
Olin lähdössä vierailutunnilta. Minulla oli punainen reppu. Senja: "Pieni punahilkka", ja itkee.
Toissapäivänä
Menen vierailutunnille. Läheiseni sängyn äärellä on sairaalapastori ja Senjan tilalla on joku muu. Pelästyin ensin, että mitä läheiselleni on tapahtunut. Hän on itkuinen. Senja oli viety toiseen huoneeseen, koska hänen tilansa oli heikentynyt. Silloin hoitaja oli kysynyt haluaisiko läheiseni tavata sairaalapastorin.
Läheiseni on hyvin empaattinen ihminen ja huonetoverin lähestyvä kuolema itketti. Minäkin rupesin itkemään. Ystävämme Senja. Rukoiltiin Senjalle hyvää matkaa.
Pastorin lähdettyä läheiseni kertoi, että aikaisemmin päivällä joku hoitajista oli käynyt tokaisemassa Senjan vuoteen vieressä: "Eihän se hengitä enää kuin suurilla lihaksilla".
Senjan henkilökohtaiset tavarat olivat lattialla muovikasseissa koko illan.
Eilen
Senjan poika oli sairaalalla. Minä ja läheiseni nyökkäsimme hänelle. Hän menee huoneeseen 7. Myöhemmin hän söi sairaalan ruokaa käytävän päässä oleskelutilassa yksin, hämärässä. Siinä vasemmalla olis valonappula, jos haluat valoa...
Tänään
Seiskahuoneen ovi on auki. Kurkotan ovelta. Senjan suu ja silmät ovat auki. Senjan rintakehä ei liiku. En näe huoneessa muita. Menen kansliaan: "Onko kukaan tarkistanut hengittääkö Senja? Seiskassa." Vähän ihmetteleviä katseita ja sitten tieto: "Molemmat seiskassa ovat menneet".
Vartin päästä kysyn samalta hoitajalta: "Milloin sitten siirretään, jos on kuollut". Hoitaja: "Lääkärin pitää ensin todeta kuolleeksi".
Senjan poika tulee. Nyökkäämme ja hän nyökkää takaisin.
Autan läheiseni vessaan. Uusi huonetoveri kakoo ja oksentaa. Kysyn: "Kutsunko hoitajan?" Hän nyökkää. "Anna paperia". Otan hanskat pois kädestä ja annan hänelle käsipyyhkeitä. Painan hoitajan kutsunappia. Palaan hoitamaan vessabisnekset loppuun.
Autan läheiseni vessasta käsipesulle ja sänkyyn. Lähden, koska vierailuaika on päättynyt. Uusi huonetoveri pitää oksennuspussia ja käsipyyhkeitä käsissään. Hoitajan kutsuvalo jää vilkkumaan.
